maanantai 13. tammikuuta 2014

Jäätelökakku 1980-luvun malliin ja bingokakku

Mammani 80-vuotissynttäreitä juhlittiin eilen. Tein juhliin kaksi kakkua. Kermakakun teemaksi valikoitui mamman harrastuksen mukaan bingo. Lapsuudessani mamma usein allekirjoitti meidän lastenlasten synttärikortitkin "Bingo-Mamma". Bingokupongin numeroiksi kirjoitin mamman syntymä-, nimi- ja hääpäivämäärät sekä hänen lastensa syntymäajat.
Bingokakku 80-vuotiaalle mammalle. Koristeet ovat pastaväreillä värjättyä
sokerimassaa. Kirjoitukset on tehty elintarvikekäyttöön sopivalla tussilla.
Reunapursotuksia.
Mammalla oli aikoinaan lehmiä, ja hän tuotti maitoa Valiolle. Kun maitoauto kävi hakemassa maidot tilalta, sai autosta ostaa Valion tuotteita. Mammalla oli usein tarjolla kahvipöydässä maitoautosta ostettu iso jäätelökakku. Tätä styroxlaatikkoon pakattua kakkua ei ole tainnut saada enää yli kahteenkymmeneen vuoteen. Muistan silti kakun ulkonäön ja rakenteen elävästi, ja Valion ystävällinen asiakaspalvelu vielä tarkisti minulle historiankirjoista faktat.
Jäätelökakkuun on otettu malli 1980-luvulla myydystä Valion jäätelökakusta.
Useimmat muistavat kakun komeasta styroxpakkauksesta, jossa se myytiin.

Jäätelökakku 1980-luvun malliin

Kakkupohja ja täyte
lasillinen munia
lasillinen sokeria
lasillinen vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

440 g mansikkahilloa
1 litra vaniljajäätelöä

2-3 dl kermaa
sokeria
vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina pyöreään reunavuokaan tai voideltuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 45-60 min. Kokeile esim. cocktaitikulla, milloin kakku on valmis.

Leikkaa terävällä veitsellä jäähtynyt kakkupohja neljään osaan. Yhden kerroksen tulee olla korkeintaan 1 cm:ä korkea. Leikkaa joka kerroksesta aivan ohuesti reunat pois. Jos sinulla on käytössäsi reunavuoka, ala kasata kakkua suoraan tarjoiluvadille asetettuun reunavuokaan tai kokoa kakku irtopohjavuokaan. Laita alimmaiseksi kerros sokerikakkupohjaa. Levitä kolmasosa hillosta pohjalle. Jos hillossa on suuria mansikanpaloja, hienonna niitä ensin vähän haarukalla. Peitä hillo noin sentin korkuisesti jäisillä vaniljajäätelön paloilla. Tee kolme samanlaista kerrosta ja laita päällimmäiseksi viimeinen sokerikakkukerros. Pakasta. Anna jäätyä yön yli.

Tee alla olevien ohjeiden mukaan koristeet valmiiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi noin tuntia ennen kakun tarjoilua. Ota kakku esiin. Levitä kermaa tasaisesti kakun reunoille ja päälle. Nostele ja painele mantelikrokantit kakun reunoille. Pudottele suklaakiehkurat kakun päälle keskiosaan. Pursota loput kermat kakun päälle ympyröimään suklaita.

Mantelikrokantit
3 dl mantelirouhetta
3 dl sokeria

Levitä kuumaa kestävälle alustalle leivinpaperi valmiiksi. Sulata sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita koko ajan, ettei sokeri pala pohjaan. Kun sokeri on paahtunut vaaleanruskeaksi, ota kattila liedeltä ja kaada mantelirouhe kattilaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä seos leivinpaperin päälle mahdollisimman tasaiseksi. Ole ripeä! Anna jäähtyä. Nuiji kova levy pieniksi palasiksi esimerkiksi lihanuijalla.

Jäähtymään levitetty mantelikrokanttilevy.
Suklaakiehkurat
150 g taloussuklaata

Sulata suklaa ja levitä se leivinpaperille. Vedä juustohöylällä kovaksi jäähtyneestä suklaasta rullia. Höyläämisen voit tehdä vasta koristeluvaiheessa, ja nostella rullat suoraan valmiin kakun päälle.

Jäähtymään levitetty suklaa. Juustohöylällä suklaasta voi
tehdä kiehkuroita.

2 kommenttia:

Suklaatikki kirjoitti...

Sama 80-lukunostalgia valtasi mieleni ja aloin kaivata juuri tätä jäätelökakkua. Kiitos reseptistä! Nyt pääsenkin tuunaamaan sitä allergioihini sopivaksi 😄

Outi kirjoitti...

Suklaatikki, kiva kun joku muukin muistelee tätä herkkua! Toivottavasti syntyi hyvä kakku :)