lauantai 21. joulukuuta 2013

Savulohihyytelö

Lämminsavulohesta tehty hyytelö maistuu niin joulupöydässä kuin ruisleivän, hapankorpun tai palttoonnapin päällä.

Lämminsavulohesta tehty lohihyytelö maistuu jouluisessa
kalapöydässä tai ruisleivän päällä.

Helppo savulohihyytelö

300-400 g lämminsavulohta
2 dl majoneesia
200 g kermaviiliä
1 rkl ketsuppia
1 dl tilliä
mustapippuria
liivatejauhetta, josta tehdään pakkauksen ohjeen mukaan liivateseosta vastaamaan 5 liivatelehteä
tai
7 liivatelehteä
1,5 dl kalalientä

Koristeeksi esim. graavilohta, sitruunanlohkoja ja tilliä

Ohje liivatejauheella: Perkaa kala ja paloittele se pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää lopuksi liivateseos. Kaada seos hyvin kelmutettuun vuokaan ja peittele vuoka vielä kelmulla. Nosta hyytelö jääkaappiin yöksi.

Ohje liivatelehdillä: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita keskenään perattu ja paloiteltu savulohi, kermaviili, majoneesi ja mausteet. Ota liivatteet kylmästä vedestä ja purista niitä ylimääräinen vesi pois. Lisää ne kiehuvaan kalaliemeen ja sekoita. Kaada kuuma neste lohiseokseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte muottiin ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Kumoa hyytelö tarjoiluastiaan ja koristele.

Porkkanalaatikko, imelletty perunalaatikko ja lanttulaatikko

Joulun tunnelma syntyy laatikoiden tekemisestä. Turha väittää siellä vastaan! Ja toinen totuus on, että itse tehden saa maailman parasta imellettyä perunalaatikkoa, maailman parasta porkkanalaatikkoa ja maailman parasta lanttulaatikkoa.

Pari joulua testailtuani eri reseptejä löysin porkkana- ja lanttulaatikkoon hyvät ohjeet, mutta imelletty perunalaatikko oli murheenkryyni. Lopulta vasta toissajouluna sain siihen täydellisen reseptin kälyni anopilta Airilta. Kiitos siitä vielä hänelle, nyt maistuu mahtavalle!

Koska jouluna on köökissä aina vähän kiire, ja muulloinkin laatikoita odottaa uunista vesi kielellä, on niiden kuvaaminen useimmiten unohtunut. Löysin onneksi muutaman vuoden takaisen kuvan joulupöydästä, jossa kaikki kolme laatikkoa komeilevat rinnakkain.

Porkkanalaatikosta muistin eilen ottaa kuvan juuri ennen pakastamista. Itse suosin siis laatikoiden raakapakastamista. Aatonaattona otan laatikot jääkaappiin sulamaan, ja aattona paistan ne. Tuoretta ja tuoksuvaa!

Porkkanalaatikko, lanttulaatikko ja imelletty perunalaatikko,
tästä ei joulupöydän antimet voi paremmaksi muuttua!

Imelletty perunalaatikko

2,5 kg perunoita (Siikli) kuorineen
100-150 g pehmeää voita
1 rkl suolaa
3 rkl vehnäjauhoja
n. 1 l täysmaitoa
(max. 2 rkl siirappia)

Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Kuori perunat sen jälkeen nopeasti, ne eivät saa jäähtyä. Laita esimerkiksi kuorittu peruna heti kulhoon, jonka peittelet liinalla. Kun kaikki perunat on kuorittu, lisää voi ja suola. Survo. Sekoita joukkoon 1 rkl vehnäjauhoa. Kiedo perunakulho esim. pyyhkeeseen, jotta se pysyy mahdollisimman lämpimänä, ja laita kulho lämpimään paikkaan imeltymään yöksi (tai vähintään 6 tunniksi). Itse imellytin tänä vuonna perunalaatikkoa 60-asteisessa uunissa, jonka luukku oli hiukan raollaan. Sekoittele perunoiden joukkoon imeltymisen aikana kahdesti 1 rkl vehnäjauhoja, niin että valmiissa seoksessa on yhteensä 3 rkl jauhoja.

Jos seos on pysynyt lämpimänä ja imeltyminen on onnistunut, et tarvitse siirappia. Maista! Tarvittaessa lisää seokseen aamulla 1-2 rkl siirappia tuomaan makeutta. Lisää perunoiden joukkoon noin litra "punaista" maitoa ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokiin ja pakasta. 

Ota perunalaatikot käyttöä edeltävänä iltana jääkaappiin sulamaan. Ennen uuniin laittoa pidä niitä hetki huoneenlämmössä. Pudota pinnalle muutama voinokare. Paista 120-150 asteessa 2-3 tuntia tai kunnes pintaan tulee rapea kuori.

Porkkanalaatikko

1 kg kuorittuja porkkanoita
vettä
1 tl suolaa
1,5 dl puuroriisiä
2 dl kuohukermaa
1 dl täysmaitoa
1-2 munaa
½ tl suolaa
½ dl siirappia
¼ tl valkopippuria
korppujauhoa 
voita

Keitä kuoritut ja paloitellut porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kun porkkanat ovat kypsiä, ota keitinvesi talteen, ja keitä siinä riisit. Tarkista riisipakkauksen ohjeesta, että vettä on riittävästi ja lisää sitä tarvittaessa.

Soseuta sillä aikaa porkkanat. Lisää maito, kerma, munat sekä mausteet. Kun riisit ovat kypsiä, lisää myös ne seokseen. Tarkista suolan määrä maistamalla. Kaada seos voideltuihin vuokiin (yht. n. 2 litraa). Ripottele pinnalle korppujauhoja ja painele halutessasi pintaan lusikalla kuvioita. Pakasta.
Ota laatikot käyttöä edeltävänä iltana sulamaan jääkaappiin. Ennen uuniin laittoa pidä niitä hetki huoneenlämmössä. Pudota pinnalle muutama voinokare. Paista 180 asteessa 1-1,5 tuntia.
Porkkanalaatikko valmiina pakastukseen tai uuniin.

Lanttulaatikko

1 kg lanttua
vettä
suolaa
2 rkl voita
1-2 rkl vehnäjauhoja
3 dl kuohukermaa tai 2 dl kermaa + 1 dl lanttujen keitinlientä
siirappia
valkopippuria
1 muna
korppujauhoa
voita

Lohko ja kuori lantut. Paloittele ne kattilaan ja lisää vettä niin, että lantut peittyvät. Lisää suolaa. Keitä lantut kypsiksi. Ota tarvittaessa 1 dl keitinvettä talteen. Survo lantut. Lisää joukkooon voi ja jauhot vähän kerrallaan ripotellen ja vatkaten. Lisää kerma ja mausteet. Kun seos on jäähtynyt, lisää muna. Kaada seos voideltuihin vuokiin ja ripottele pinnalle korppujauhoa. Paina halutessasi lusikankärjellä kuvioita. Pakasta.

 Ota laatikot käyttöä edeltävänä iltana sulamaan jääkaappiin. Ennen uuniin laittoa pidä niitä hetki huoneenlämmössä. Pudota pinnalle muutama voinokare. Paista 180 asteessa 1-1,5 tuntia.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Karpalo-kinuskijuustokakku

Järjestin viime toukokuussa pop up -kahvilan, jossa teemana oli kurki. Tarjottavana oli mm. kurkisuon antimista loihdittu karpalo-kinuskijuustokakku. Kokeilin ennen ravintolapäivää paria karpalojuustokakkua, mutta lopulta päädyin kehittelemään oman reseptin kahvilaa varten. Lintuteemassa pysyäkseni: ei muuten ole pöllömpää!

Karpalo-kinuskijuustokakku on kirpakoilla sattumilla höystetty
ihanan makea hyydytetty juustokakku.

 Karpalo-kinuskijuustokakku

8 annosta

Kakkupohja
3 munaa
1 dl sokeria
1,5, dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
0,72 tl leivinjauhetta

Kinuskimousse
3 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
4 liivatetta

Karpalomousse (yht. n. 5-6 dl)
400 g Viola maustamatonta tuorejuustoa
2-3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa
10 liivatetta
3-4 rkl laadukasta karpalohyytelöä
karpaloita

Aloita kinuskista mieluummin jo pari päivää ennen tarjoilupäivää. Kaada 2 dl kuohukermaa ja fariinisokeri kattilaan. Lämmitä seosta sekoitellen. Kun kinuski on kiehunut pari minuuttia, nosta kattila pois liedeltä ja kaada kinuski esim. metallikulhoon. Peitä kulho kelmulla ja laita yöksi jääkaappiin.

Kinuskinen kerros kruunaa karpalojuustokakun.
Seuraavana päivänä paista kakkupohja. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita ja kaada taikina irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa. Kokeile esim. hammastikulla, milloin kakkupohja on kypsä. Minä paistelin useammankertaisia annoksia n. 20-40 min.

Tee karpalomousse. Lisää sokerit tuorejuustoon ja sekoittele seos notkeaksi. Vatkaa kerma toisessa kulhossa. Voit vatkata samalla kerman myös kinuskia varten, kunhan muistat ottaa neljäsosan kermavaahdosta erilleen odottamaan kinuskia. Yhdistä tuorejuusto ja kermavaahto. Lisää maun mukaan karpalohyytelöä ja karpaloita. Voit halutessasi murskata karpaloita haarukalla ennen seokseen lisäämistä. Maistele. Kun seos maistuu tarpeeksi sekä kirpeälle että makealle, lisää liivate pakkauksen ohjeen mukaann mousseen. Kaada mousse jäähtyneelle kakkupohjalle. 

Ota kinuski jääkaapista. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa toisessa kulhossa desi kermavaahtoa tai ota aiemmin vatkaamasi kerma esiin. Sekoita kinuskivaahto ja kermavaahto. Lisää liivate pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä kinuskimousse karpalomoussen päälle vuokaan. Tee lusikalla tai kuvionuolijalla pintaan raitoja.

Nosta vuoka jääkaappiin yön ajaksi. Koristele halutessasi seuraavana päivänä kokonaisilla karpaloilla.

Karpalomoussea voit käyttää halutessasi myös täytekakun täytteenä.
Ravintolapäivänä pop up kahvila Kurki tarjosi Kurkisuon karpalojuustokakkua.