perjantai 29. maaliskuuta 2013

Puuha-Pete-synttärit

2-vuotias sankari sai juhliinsa Puuha-Pete-kakun. Idean kettukarkeista tehtyyn tiiliseinään nappasin MR:ltä. Lisäksi käytin irtokarkkihyllystä saatavia kermatoffeekuutioita luomaan vaihtelua tiilikuvioon.

Peten väsäilin sokerimassasta vasta edellisyönä, joten se ei ollut ehtinyt täysin kuivua. Onneksi oli kynttilä, johon nojailla tarvittaessa rankan työpäivän jälkeen ;) Siilien muotoilu on lasten käsialaa. Yhdessä näin kun puuhaillaan, helposti kaiken valmiiksi saan!
Puuha-Pete-kakun päällä juoksentelivat siilit.
Sokerimassasta muotoiltu Puuha-Pete.
Paidan tein keltaisesta massasta, johon
maalasin pinkillä pastavärillä ruudut.
Alun perin ajattelin tehdä kakun taakse litteänä kuviona joko Kaivurin tai
Hyrren rakentamaan tiiliseinää, mutta aika loppui taas kerran
tässä hullunmyllyssä kesken. Tulikin sitten auringonkukkapelto.
Kakku sisältä. Täytteenä oli mansikkamoussea.
Mansikkamousseen otin pohjaksi ohjeen Kakkuhelmen Pian Juhlakakut-kirjasta, jonka sain muutama viikko sitten. Hiukan vähensin sokerin määrää (meillä pakastemansikat ovat melko makeita) ja kermaa ja vaniljakastiketta laitoin koko purkilliset vajaiden sijaan (ärsyttää jämäpurkit). Tuli tolkuttoman hyvää!

Mansikkamousse

 6 dl (600 g) survottua mansikkaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
 2 dl kermaa
10 liivatelehteä tai vastaava määrä liivatejauhetta

Survo mansikat tasaiseksi soseeksi. Valmista liivatteet ohjeen mukaan. Vaahdota vaniljakastike ja kerma yhdessä pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja sokerit keskenään. Lisää mansikkasurvos tuorejuuston sekaan. Kaada liuenneet liivatteet ohuena nauhana massaan koko ajan sekoittaen. Lisää vaniljakermavaahto varovasti käännellen. Sekoita tasaiseksi.

Täytä kakku ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.


Kakun lisäksi juhlissa oli Puuhis-teemaan liittyen tarjolla auringonkukka-aiheisia cake popseja. Suolaisena tarjoiluna meillä oli hotdogbuffetti. Puuha-Pete-synttäreille olisi teemaan sopivaa tarjottavaa myös esimerkiksi Puten kermamunkit ja Peten eväsvoileivät.

2 kommenttia:

PassionLeivos kirjoitti...

Onpas täytettä runsaasti; varmasti mehevää! :D Hienon Peten oot väsännytki!

Outi kirjoitti...

:-D Kiitos!